Kaikki Sara Strömbergin kirjat Suomessa
Palkittu Vera Bergström -sarja
Yli puoli miljoonaa myytyä kappaletta Ruotsissa
Vera Bergströmistä kertovan sarjan kolmas kirja
SAALIS
Ruotsin parhaina palkittujen dekkareiden sarja jatkuu!
Toimittaja Vera Bergström alkaa selvittää lähes 30 vuotta sitten pienessä vuoristokylässä tapahtunutta julmaa kirvesmurhaa true crime -artikkelia varten. Jahti vie hänet niin erämaassa sijaitseviin metsästysmajoihin kuin kaupunkien levottomiin lähiöihinkin.
Mutta menneitä penkovaa ei katsota hyvällä, ja mitä syvemmälle pienen paikkakunnan salaisuuksiin Vera kaivautuu, sitä vaarallisemmaksi työ käy. Pian vaarassa on myös hänen yksityiselämänsä – ja mahdollisesti hänen henkensä.
Toimittaja Vera Bergströmistä kertovan sarjan ensimmäinen osa palkittiin vuoden parhaana esikoisdekkarina ja toinen osa vuoden parhaana rikosromaanina. Menestyssarjan teoksia on myyty pelkästään Ruotsissa yli puoli miljoonaa kappaletta.
VYÖRY
Toinen kirja
Vyöry valittiin vuoden 2022 parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi, ja se on ylistetyn ja palkitun bestsellerin Hakkuu jatko-osa. Sarjan toisessa Vera Bergström -kirjassa Sara Strömberg vahvistaa asemansa yhtenä Pohjoismaiden johtavista rikoskirjailijoista. Julkaisija Schildts & Söderströms keväällä 2025.
HAKKUU
Ensimmäinen kirja
Hakkuu, Vera Bergström -sarjan ensimmäinen kirja, julkaistiin Schildts & Söderströmsin kustantamana keväällä 2024. Hakkuu sai Ruotsin Dekarjakatemian palkinnon vuoden 2021 parhaana ruotsalaisena debyyttidekkarina.
SARA STRÖMBERG
SARA STRÖMBERG [s. 1975] kasvoi Västerbottenissa ja Jämtlandissa. Hän työskentelee kirjailijana ja freelance-toimittajana Östersundissa, jossa hän myös asuu perheensä kanssa.
Hän voitti vuoden parhaan dekkaridebyytin palkinnon teoksellaan Hakkuu (suomeksi 2024) ja vuoden parhaan dekkarin palkinnon teoksellaan Vyöry (suomeksi 2024). Sarjan kolmas kirja, Skinn, oli ehdolla vuoden parhaaksi dekkariksi vuonna 2023, ja syksyllä 2025 ilmestyy Sot – neljäs kirja toimittaja Vera Bergströmistä kertovassa sarjassa.